torstai 21. heinäkuuta 2016

Juhannushavainnot

Lomalla on niin paljon touhua, että on jäänyt blogitekstit väliin. Juhannuksena mökkireissulla, Koitereella, tavattiin sinitiainen linnunpöntön asukkina, kuikka järvellä ja
metsäviklo, joka pyrähteli teltan katolla ja rantakivikossa.
 
Juhannusaattona riekko meni tikanheittopaikan vierestä - onneksi isi ehti napata kuvan ja
oltiin paikalla.




Veneellä käytiin ajamassa järvenselällä, missä ukki kertoi kalasääsken pesineen samassa saaressa jo 40 vuoden ajan. Siellä oli jälleen pesä ja asukki. Ei ajettu kovin lähelle, ettei lintu häiriinny.
Pesästä saatiin kuva.

Pesä keskimmäisen männyn latvassa.
Muita havaintoja oli kirjosieppo, harmaalokki ja västäräkki. Lisää kesämatkojen havaintoja
tulossa pian!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Töyhtöhyyppien bongausta

Iltaretki 9.6.2016 äidin kanssa Mattisenlahdentielle, Ylämyllylle, oli kiva retki.

Kuovin kiikarointia.
Heti auton viereisellä pellolla näimme kuovin aika läheltä. Tien vierusta etenimme varovasti peltojen viereen, jossa nähtiin ensimmäisen kerran töyhtöhyyppä. Niitä oli monta ja joukossa oli myös liro. Töyhtöhyypät olivat pellolla iltaruokailulla, sää oli tyyni kovan sateen jälkeen.
 
Kuulin myös kaulushaikaran ja uuttukyyhkyn äänet.
 
Viime viikolla kävimme samalla paikalla uudelleen ja kuulin uuden äänen - ruisrääkän.
 
Tyytyväinen ilme ja aito innostus, kun kahdeksan
töyhtöhyyppää oli nähty.
Hyvää Juhannusta kaikille lukijoille!

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tarinan alku

Olen aina ollut kiinnostunut linnuista. Jo pienenä poikana selasin lintukirjoja ja äänikirjaa. Ensimmäiset kiikarit sain syntymäpäivälahjaksi, kun täytin 4 vuotta. Mummi on ollut innostajani lintujen maailmaan sekä opettanut kiikarien käyttöä. Olemme käyneet paljon lintutorneilla ja linturetkillä. 4 -vuotiaaksi asti asuin Vantaalla ja kävimme usein
Niskalan arboretumissa ja Viikin lintutornilla.


Sepelkyyhky nähtiin huhtikuussa 2014 läheltä Niskalan
arboretumissa, sammakkolammella.

Sitten muutimme Joensuuhun ja täällä lähin lintutornimme on Noljakan lintutorni.
Tänä keväänä tunnistin kuvista 127 lintulajia Lasse J. Laineen Suomalaisesta lintuoppaasta. Tunnistan lintujen ääniä myös erittäin hyvin. Lintujen kuvaaminen on vaikeaa, joten tässä alkuun muutamia kuvia Korkeasaaresta keväältä 2014. Kuvia onnistui nappaamaan isoveli ja äiti.

Huuhkaja Korkeasaaressa.

Meriharakka kivikasallaan.
 
Laulujoutsen
 
Valkoposkihanhi
 
Tunturipöllökaverukset jakavat hiirilounaan.
 
Lapinpöllö
 
Uivelon poikanen
 
Kalalokki patsasteli tiilien päällä.
 
Varpunen
 
Tukkakoskelon poikue lähti pusikon piilosta uimaan.
Tervetuloa seuraamaan luontohavaintojani!
 
-Niilo-